tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kukkanen liinassa ja liinan päällä

Kevätkukista puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleeni tulppaanit, narsissit, helmililjat, sini/valkovuokot yms. Siksipä olinkin hieman ymmälläni, kun kaupassa silmiini osui pöydällinen kevätkaktuksia!



Minulle tämä kyseinen kukka on jokavuotinen joulukaktus, jonka valitsen aina valkoisena! Se on kukka, josta pidän todella paljon. Nyt oli sitten tarkistettava ajatteluaan - olenko kaavoihin kangistunut, kun en osaa yhdistää tätä ihanuutta kevääseen?! Siispä hieman sekavin mielin valitsin mukaani sekä pinkin, että punaisen kukan. Eihän tuollaista nuppumäärää voinut kauppaan jättää!



Ihan kaunishan tämä on, varsinkin, kun sai alleen uutukaisen pöytäliinan. Eihän se edelleenkään ole mielestäni kaikkein keväisin kukka, mutta väriä riittää ja aukeavat kukat ovat todella kauniita.

Tässä vielä liina, jonka virkkailin tämän ohjeen mukaan. Liina pääsisi oikeuksiinsa, kun sen pingottaisi mittoihinsa, mutta tässä se on vain kevyesti höyrytettynä. Väri sopii hyvinkin yhteen tuon vaaleamman kaktuksenkukan kanssa :).

Eilen oli vihdoinkin hyvä päivä pestä ikkunat ja päästää kevät sisälle asti. Ikkunanpesu ei ole niitä mukavanpia hommia, vaikka lopputulos onkin ilahduttava. Viime syksynä hankin sitten minäkin oikeat välineet tähän pakolliseen ja hieman työlääseen puuhaan.



Nyt ikkunanpesu on, jos ei nyt ihan lempipuuhaa, niin ainakin aika vaivatonta. Jos et vielä omista tällaista (tai jotain vastaavaa ) kodinkonetta, niin suosittelen.
Että voi ihminen ihailla jotakin niinkin yksinkertaista asiaa, kun kirkasta lasipintaa!

Tao


12 kommenttia:

  1. Tosi kaunis tuo kaktus kuin myös liina allaan! Taidan yrittää jossain välissä virkata tuommoisen minäkin. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä vaan! Tuolla Mummon Pajukori -blogissa on muuten ihania liinoja...vinkiksi virkkausintoon :)).

      Poista
    2. Kävin katsomassa ja ihastuin ja liityin lukijaksi saman tien! Kiitos vinkistä :)

      Poista
    3. Ihania blogeja on pilvin pimein, vaikkei niitä aina löydäkään...siksi onkin niin kivaa, kun huomaa löytäneensä juuri omaa kiinnostusta vastaavan blogin :-D.

      Poista
  2. Liina on aivan huippuihana!
    Ikkunan pesu olisi täälläkin edessä, eikä meillä ole noin hienoja välineitä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä kodinkone, joka on minulle mieluinen! Meillä kun on tuossa vieressä hiekkatie, joka pölisee siihen malliin, että ikkunoita saa olla jatkuvasti pesemässä.

      Poista
  3. Melko nostalginen kaktus. Siitä on tooooooosi kauan, kun muistan tollaesen viimeksi nähneeni. Mutta voin vannoa, että silloin ei ollut kevät :)

    Mullakin on ihan mahtava ikkunanpesuri. Ehkä universumin paras. (Mun mies :)). Tulee superkirkasta jälkeä ilman, että tarvii itse tehdä mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet sitten saanut sen parhaan version ikkunanpesurista! Minun on kuitenkin huruuteltava tuolla kaupan versiolla ihan itse :o.

      Poista
  4. Kylläpä nuo sopiikin hienosti yhteen. Niin samaa sävyä kukka ja liina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että olit tarttunut samaan lankaan kuin minäkin ja tehnyt siitä ihanan tunikan! Mielestäni väri on niin "voimaannuttava" ja pirteä, että saa pilvisenkin päivän näyttämään kirkkaammalta :).

      Poista
  5. Voi kuinka kauniita liinoja ym blogissasi onkaan. Taidan poiketa vastakin :)

    VastaaPoista