keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ihan pihalla

Olihan myrsky maanantaina! Se meidän väliäikaiseksi tarkoitettu aurinkosuoja oli todellakin väliaikainen! Myrsky yllätti niin, että sateen, tuulen ja rakeiden keskellä yritimme purkaa lentoon lähtevää katosta ja tietäähän sen miten siinä käy...lopullisia vaurioita ei vielä ole katsottu, mutta muutama osa kyllä murtui. No onneksi koko hökötys ei päätynyt naapurin ikkunoista sisälle! Olihan se katos todella halpa pikaratkaisu, joten ei se nyt kummemmin harmita. Minä niin näen jo sieluni silmin jämäkän ja pysyvän katos/terassisysteemin pihallamme, mutta kyllä lusikka on otettava kauniiseen käteen ja todettava, että vaikka kuinka haluan, niin kaikkea ei vain saa heti ;//


Ensimmäinen kesäkukka tähän taloon.

Selkä raukka huutaa hoosiannaa, kun koko alkuviikon olen köykkinyt pihalla voikukkia poistamassa. Tiedetään, että se on never endin story, mutta onhan se ihanaa edes hetken, kun piha on VAIN vihreä. Halvoiksi on huvit meikäläisellä menneet, kun suurimmat ilot tuntuvat olevan siinä, kun saa TODELLA pitkän voikukan maajuuren irrotettua. Myrkkyä kaipaisi koko piha tai täydellistä pinnan kuorintaa ja uuden nurtsin istutusta. Mutta ajattelin ottaa tähänkin urakkaan positiivisen näkökulman - tuleepahan venyteltyä (vaikka aika jäykkiseltä olo tuntuu!).

Koristekirsikka "kevätsuudelma" on vielä vaatimattoman näköinen.

                                  
Kukat siinä ovat kyllä tosi kauniit!

Olemme myös etsiskelleet lähistön puutarhoja ja haeskelleet kasveja pihalle. Pari puuta on vielä hakusassa ja kukkia kyllä tarvitaan paljonkin lisää tuohon ympyräpenkkiin.

Kultatyräkkiä


Vaaleanpunaisia ja valkoisia pioneja, jotka toivottavasti rehottavat jo ensi kesänä hieman tanakampina!

Tämä keltapeippi tarttui mukaani, koska pidin sen lehdistä. Vasta kotona katsoin tarkemat tiedot, ja totesin, että on leviävää sorttia!

Sitten minulla on viisi pientä tainta (joista ei ole nyt kuvaa) nimeltään Lobelia fulgens Elmsfeuer - väri on punainen kasvaa noin 80 cm korkeaksi ja kukkii heinä-syyskuussa. Tietääkö kukaan mikä kyseinen kasvi on suomalaiselta nimeltään? En sitä löytänyt kun kurkkasin nettiin, mutta ehkäpä pitää oikein istahtaa etsimään. Oli mikä oli, siellä ne nyt penkissä kotiutuvat ja toivottavasti myös kasvavat.

On se vain niin ihanaa päästä upottamaan sormet multaan ja sitten seurailla kasvuun lähtöä - ei edes harmita se katoksen puuttuminen - ei ainakaan niin paljoa!

Tao

8 kommenttia:

  1. Todella kauniit kukat tuossa kirsikassa. Siitä tulee upea, kunhan se vähän kasvaa!:)
    Harmillinen se katoksen kohtalo, mutta minkäs luonnonvoimille mahdat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän nuo kasvit siitä pian ala voimistua. Tämä kesä nyt mennään näillä väliaikaisratkaisuilla, siis jos sen katoksen vielä saa pystytettyä :))

      Poista
  2. Tiedän niin ton tunteen siitä, kun on hetkeksi selättänyt voikukat :). Mulla meni muutama kesä sitten vähän överiksi, kun ostin sen "polkaistavan" Fiskarsin voikukkien hävitysvempeleen, johon muodostui niin läheinen suhde, että lopulta tulehtui olkapää ja oli pakko laittaa työkalu jäähylle vähäksi aikaa. Mutta niin hyvä peli oli, että selviytyi tulipalostakin :). Nyt vaan ei ole tarvetta sille, kun pihalla ei tänä keväänä valitettavasti ole sitä perinteistä keltaista kukkamerta, mutta ehkä ens vuonna sitten taas.
    Ja oli kyllä melko myräkkä. Kävin sen jäljiltä Prisman kesäpihalla ja siellä oli myrsky kaatanut seinällisen rautahyllyköitä, jotka oli täynnä painavia saviruukkuja. Onneksi ei jääny kukaan alle. Hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin siihen Fiskarsin käyttöön tulee himo eikä malttaisi lopettaa ollenkaan :))
      Olipas onni mukana siinä Prisman vahingossa ettei ollut ketään lähellä. Meidän naapuristossa iso trampoliini oli lentänyt noin sata metriä ja päätynyt mutkille ojan töyrääsen. Siinäkin oli onni matkassa, että lensi pitkin peltoa eikä viereisiin taloihin. Antoihan tuo myräkkä pienen viittauksen siitä voimasta, joka maailmalla riehuvissa hirmumyrskyissä voi olla.

      Poista
  3. Punalobelia taitaa olla kaipailemasi suomalainen nimi perhosia houkuttelevalla kukallasi. :o)

    VastaaPoista
  4. Hetken päästä teillä on hieno kukkaloisto pihalla :-D

    VastaaPoista
  5. No se olikin väliaikainen katos, jos ei tuulta kestänyt. Ikävä juttu. Toivottavasti ei suurta vahinkoa tullut. Meillä on myös piha-alueen kunnostus vuorossa tulevana kesänä. Täytyisi terassille saada markiisi ja muutenkin kukkapenkkiä ja muita täytyisi laitella. Kovasti työtä.

    VastaaPoista