lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kattilaleipää New Yorkin tapaan


Äitini oli napannut tämän leivän ohjeen lehdestä (Kaleva?) ja tehnytkin sitä jo muutaman kerran. Ja pitihän minunkin sitä kokeilla.

Kattilaleipä New Yorkin tapaan

7,2 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1/4 tl kuivahiivaa
3,6 dl vettä

(Minä käytin sekä vehnä- että täysjyvägrahamjauhoja ja lisäsin vielä siemensekoitusta joukkoon.)

Sekoita kuivat aineet ja lisää vesi nopeasti sekoittaen. Älä vaivaa taikinaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä muhimaan 12-18 tunniksi.


Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle, painele kuplat pois ja taita reunat kohden keskustaa.


Laita leivinliina leipäkoriin ja ripottele päälle jauhoja. Laita taikina koriin, jauhoja päälle ja liinan reunat taikinan suojaksi. Kohota noin 2 tuntia.


Laita noin 3-4 litran kattila uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Kun uuni on kuumentunut, ota kattila uunista ja voitele kevyesti. Siirrä taikina kattilaan ja kansi päälle. Paista 30 minuuttia, ota kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 - 30 minuuttia.


Sitten vain herkuttelemaan!

Viikonloppua!

Tao


10 kommenttia:

  1. Kattila ja New York tuntuu jotenkin hassulta yhdistelmältä, mutta jos noin hyvännäköstä leipää tulee, niin pitänee kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin ensimmäinen ajatukseni oli, että löytyykö New Yorkista kattiloita muualta kuin ravintoloista :))

      Poista
  2. Tekisipä mieli ihan kokeilla, vaikka aika monivaiheinen homma tuntuu olevankin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vaihe ohjeessa on, mutta kaikkinensa kuitenkin todella yksinkertainen toteuttaa:)

      Poista
  3. Kyllä todella näyttää herkulliselta. Osaisimpa minäkin.... !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti osaat, jos innostusta kokeiluun riittää :))

      Poista
  4. Mumsis...että näyttääkin niin syötävän hyvältä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään niin tuosta rapean kuoren ja pehmeän sisuksen yhdistelmästä!

      Poista