maanantai 10. maaliskuuta 2014

Makuuhuoneen valaisin paikoillaan

Makuuhuoneemme rempan alkaessa mielessäni oli unelman kevyt höyhenvalaisin, jonka halusin muutoksen valmistuttua huoneeseemme. Siis tällaisen. Vaan saahan sitä haluta! Kun otin järjen käteeni niin oli tunnustettava, ettei kyseinen valaisin olisi sopinut alkuunkaan. Ensinnäkin tila on liian pieni, joten valaisin olisi roikkunut ikävästi katseen tiellä. Ja toisekseen, kyseinen valaisin tarvitsee mielestäni tilaa ympärilleen, jotta se pääsee oikeuksiinsa ja näyttää kevyeltä. Siispä ajatukset oli järjesteltävä uusiksi. Ja niinhän siinä kävi, että Turun, tai paremminkin Raision reissulta, löytyi sinikeltaisesta liikkeestä heräteostoksena tehty valinta.

Itseasiassa minä pidän tästä valaisimesta todella paljon! Se on kevyt, näyttävä eikä "läpinäkyvyytensä" ansiosta tuki näkymää.

 Lisäksi se mielestäni sopii yhteen seinällä olevien lukuvalaisimien kanssa. Olen siis tyytyväinen!

Verhojen reunassa roikkuva pallovaloketju tulee siirtymään toiselle seinälle, kunhan saan koukut kiinnitettyä. Ostin nuo risupallot valmiina ja pujottelin ne jouluvalosarjaan. Väri on niissä aivan sama kuin huoneessa olevassa barokkikaapissa, joten ajattelin niiden täydentävän toisiaan. Kaappi näköjään pilkistääkin hieman tuossa kuvan oikeassa reunassa. Ankkataulut ovat edelleenkin sängynpäätyhyllyillä, sillä en ole saanut niihin istutettua  mitään mikä olisi miellyttänyt silmää...näillä siis mennään toistaiseksi. Ja tuuliviiri kun olen, niin nuo väliaikaiset verhotkin ovat alkaneet miellyttää ja sointuvat mielestäni tuohon tekemääni torkkupeittoon ja tyynyyn. Pari juttua seinälle ja mahdollisesti peili barokkikaapin päälle niin huone olisi tältä erää ok.



Työhuoneesta näytinkin aiemmin vilauksen tapetinpoistovaiheessa. Nyt on huone maalattu ja tavaratkin kanniskeltu paikoilleen. Enää puuttuu verhotangot ja muut seinälle tulevat härpäkkeet. Siitä siis piakkoin lisää juttua.

Nyt taitaisi olla aika lähteä untenmaille.

Tao

Tao

4 kommenttia:

  1. Kauniin yleellinen lopputulos! Ihanasti rauhallinen kokonaisuus, missä kaikki sopii yhteen :-D

    VastaaPoista
  2. Tuo valaisin on ihan nappivalinta minun mielestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä vahvistaa sen, että tein kuin teinkin oikean päätöksen valaisimen suhteen :)))

      Poista