keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Liskolapaset

Tutkailin lanka-arkkuani ja päätin, että vanhoja jämiä on ihan pakko saada vähennettyä. Ajattelin tehdä jonkin pienen kirjoneulejutun, mutta sitten kuitenkin päädyin kuvioneuleeseen monivärilangalla. Väriyhdistelmä on tässä langassa mielestäni todella herkullinen. Lankaa oli sen verran, että sain siitä juurikin lapaset tehtyä. Ja ilmiselvät liskot niistä sitten tuli.

Eihän näissä monivärisissä langoissa tuo kuviopinta oikein pääse oikeuksiinsa, mutta onhan sitä mukavampi neuloa. Ranneosa ja kädenselkämys ovat kuviollista, kämmenosa sileää oikeaa. 

Laitanpas tähän vielä pientä ohjettakin, toivottavasti ymmärrettävästi.
 
Työssä on oltava kuudella jaollinen määrä silmukoita.Kuvio muodostuu kuudesta silmukasta ja neljästä kerroksesta seuraavsti:

1. kierros:
 *3 s oikein, 3 s takareunasta oikein yhteen (jätä silmukat edelleen vasemmalle puikolle), langankierto ja samat kolme silmukkaa edelleen takareunasta oikein yhteen (nyt silmukat voi pudottaa vasemmalta puikolta)*. Toista*-* kunnes kierros on lopussa.
2. kierros:
 neulo kaikki oikein (suljettu neule), tai tasona neulottaessa kaikki nurin.
3. kierros:
 *3 s oikein yhteen takareunasta (jätä silmukat edelleen vasemmalle puikolle), langankierto ja samat kolme silmukkaa edelleen takareunasta oikein yhteen (nyt silmukat voi pudottaa vasemmalta puikolta). 3 s oikein*. Toista *-* kunnes kierros lopussa.
4. kierros:
 neulo kaikki silmukat oikein (suljettu), tai nurin (tasoneule).

Asiasta toiseen mennäkseni - otin juuri makuuhuoneen verhot pois, sillä tarkoitus olisi jatkaa remppaa. Jotenkin ei vain vielä ole päässyt käyntiin noiden makkareiden muutoksessa vuodenvaihteen pitkän tauon jälkeen. Pakko on kuitenkin toimeen ryhtyä, jos mielii ennen kesää valmista saada. Onneksi iso yhtenäinen tila on jo saatu päätökseen, sillä noita yksittäisiä huoneita on helpompi rempata. Ei mene ihan koko huusholli sekaisin, vaan voi tarvittaessa pistää oven kiinni ja (yrittää) unohtaa sen takana olevat sotkut!

Nautitaan nyt jälleen tästä aurinkoisesta talvipäivästä!

Tao

6 kommenttia:

  1. Aivan upeat lapaset. Ja näyttää myös lämpöisiltä :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuviot lapasissa!
    Remppa on siitä kummaa, että välillä sitä innostuu ihan täysillä ja toisinaan sitten taas ei millään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta kuviosta senkin vuoksi, että sitä on helppo neuloa tv:n ääressä ilman tarkkaa silmukoiden laskemista.
      Juurikin noin on tuon rempan kanssa. Eiköhän se innostus taas kasva, kun alkuun päästään.

      Poista
  3. Lapasille onkin näillä pakkasilla totisesti käyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Talven tulo oli hieman hidasta, mutta nyt ei ole enää epäilystä mikä vuodenaika on meneillään :)

      Poista