tiistai 15. huhtikuuta 2014

Ne vähäiset pääsiäiskoristeet

Jostain kumman syystä pääsiäiseen ei meillä panosteta siihen malliin kuin esimerkiksi jouluun. Pääsiäiskoristeet ovat tässä huushollissa aika vähäisiä. Kukkia kyllä ostetaan ja ovenpieleen laitetaan kimppu oksia ja hyvän pääsiäisen toivotukset. Siinä se melkein onkin. Toki syödään hyvin ja pitkän kaavan mukaan, mutta ei kuitenkaan ihan samaan tapaan kuin jouluna. Tänään siivosin ja laitoin paikat kutakuinkin kuntoon, sillä huomenna haemme tyttären ja hänen kaverinsa meille pääsiäisen viettoon. Poika haetaan torstaina ja toinen tytär avokkinsa kanssa tulee perjantaina. Ihanaa saada koko porukka kasaan!


Tuo keltainen liina odottaa keittiönpöydälle pääsyä, mutta sopisi kyllä ihan hyvin tuohonkin noiden keltaisten munien kaveriksi.


Tämä kanaemo on ilahduttanut pääsiäisiämme jo vuosien ajan. Uskollisesti se on hautonut suklaamunia sisuksissaan, mutta kerta toisen jälkeen munat ovat kadonneet parempiin suihin.


Nämä piirileikin tanssijat saivat nyt sisälleen suklaamunia, sillä kukat ovat vielä ostamatta.


Jostain kumman syystä nämä koristemunat ovat myös roikkuneet milloin missäkin vuosien varrella. Nyt siis keittiön verhossa.

Siinä kaikki mitä tässä vaiheessa laitoin esille. Vielä pientä somistusta täytyy tehdä, kun haemme kukkia ja oksia...laiton vain varmuuden vuoksi nämä kuvat jo nyt, sillä voi olla, että pääsiäinen on sen verran hulinaa, ettei kamera ja blogi ole mielessä.

Huomiseksi laitan kuitenkin pienen ajastetun postauksen, joten huomisiin!

Tao

2 kommenttia:

  1. No tossa on jotain kymmenkertaisesti koristeita siihen verrattuna, mitä meillä :). Justiin tänään mietin, että enpä ole taas muistanu koko pääsiäistä. Tai jotenkin se on muka ollut vasta tulossa ja oikeasti onkin jo ihan käsillä.
    Vaan kai se johtuu siitä, että nyt kun lapset on jo isoja (tai siis täysi-ikäisiä, nyyh), ei tule enää näihin perusjuhliin niin panostettua.
    Mutta kauniilta teillä näyttää. Että ei muuta kuin Hyvää Pääsiäistä! Huippukeliä on luvattu ja sehän on aina ihan ekstrakivaa, kun saa koko perheen koolle.

    VastaaPoista
  2. Kyllähän tuossa on jo koristeita yhteen pääsiäiseen! Ei meilläkään ole koristeita varmaan noinkaan paljoa :)

    VastaaPoista