lauantai 16. marraskuuta 2013

Kakkuja

Jos jotain olen vuosien varrella oppinut niin sen, että remontti sujuu, jos tekijällä ruokahuolto pelaa. Siispä lihapullien paistamisen jälkeen laitoin pari kakkua uuniin tulevia kahvitteluja silmällä pitäen. Molemmat kakut ovat meidän luottoleipomuksia. Kardemummakakku on ihan peruskahvikakku, joka on erityisesti yhden tyttäremme erityissuosikki. Maistuu kyllä kaikille. Toinen kakku on nimeltään "Papin piilotettavan hyvä kakku".  Tumma, suklainen ja takuuvarma. Nimi tulee kertoman mukaan siitä, että Pohjanmaalla on vuosia sitten ollut paikallislehdessä joulukalenteri, johon on joka päivälle joku paikallinen kertonut oman jouluideansa. Paikallinen pappi oli sitten antanut tämän ohjeen - ja maistelun jälkeen on ihan ymmärrettävää miksi kakulla on tuollainen nimi!


Kardemummakakku

250 g voita
3,5 dl sokeria
3 munaa
6 dl vehnäjauhoja
1 putkilo kardemummaa
2 tl leivinjauhetta

Sokeri ja rasva vatkataan kuohkeaksi. Munat lisätään yksitellen vatkaten. Lisätään jauhot ja mausteet. Taikina kaadetaan voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paistetaan 175 C noin tunti.
Kakku säilyy hyvin ja maku jopa paranee parin päivän säilytyksellä.






Papin piilotettavan hyvä kakku

200 g voita
3 dl sokeria
2 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
0,5 tl suolaa
3/4 dl tummaa kaakaota
1 tl vaniljasokeria
100 g tummaa suklaata rouheena
1 tlk kermaviiliä
2 rkl maitoa

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen edelleen vatkaten. Lisää  vielä suklaaraaste vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja kääntele seos taikinapohjaan. Lisää kermaviili ja maito. Paista 175 C noin 50-60 min. Hyvää sellaisenaan tai kermavaahdon kanssa tarjottuna. (Minä en tosin tuota kermavaahtoa ole kylkeen laittanut...)


Yksi perheemme suosikkikakku on nimeltään tryffelikakku. Niitä olen lupautunut leipomaan pari kappaletta tuleviin joulumyyjäisiin. Voisin laittaa niistäkin ohjeen tänne talteen sitten, kun olen ne leiponut ja kuvannut.


Ihanaa viikonloppua!

Tao

PS: Jos ennätän kuvata ja kirjoittaa, niin päivitän olohuoneen tilannetta. Siellä on nyt seinäpinnat valmiina.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti