lauantai 4. tammikuuta 2014

Ajankulua automatkalla

Niin kova hinku on jo päästä takaisin tänne blogielämään, että tulin tekemään pikaisen postauksen (vieraista huolimatta). Ilokseni olin lomailuni aikana saanut uuden lukijan, joten tervetuloa Rouva Kivitikka!

Joulun aikana kävimme pariin otteeseen huoltamassa tyttäremme kahta kissaa, nuorenparin viettäessä jouluaan Hollannissa. Matkaa yhteen suuntaan on noin 70 km, joten toiselle reissulle lähtiessämme nappasin mukaani ensimmäisen lankakerän ja virkkuukoukun, jotka käteeni osuivat. Mielessä ei ollut minkäänlaista ideaa, mutta siitähän se sitten lähti muodostumaan ...



Tossuthan siinä matkalla syntyivät. Itselleni ne virkkailin, mutta en viitsinyt autossa niiden kokoa mallailla. Sehän olisi jo vaatinut hieman akrobatiaa, joten silmämääräinen mitoitus sai riittää. Lanka on seiskaveikkaa ja tuon yläosan viimeistelin sitten kotona teddylangalla. Ovat jo käytössä sopiviksi todettu.

Näin siis tänään. Hyvää viikonloppua kaikille!

Tao

2 kommenttia:

  1. Ihanat tossukat! Minäkin tein vähän tuon oloiset, mutta paksummasta langasta, kovassa käytössä ovat olleet :-D

    VastaaPoista
  2. Paksumpi lanka olisikin ollut parempi, mutta menee nämäkin aikansa :)

    VastaaPoista