keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Irrallisia asioita

 Siis todella upeita auringonlaskuja on lähiaikoina nähty! Yleensä kamera ei ole lähellä silloin, kun ohikiitävän hetken haluaisi ikuistaa. Tässä kuitenkin pieni aavistus siitä, millaisia värinäytelmiä on taivaalla saatu ihailla!



Meidän ensimmäinen joulu tässä talossa on tulossa, mutta hieman outo fiilis on tällä hetkellä. Toisaalta olen jouluihminen ja haluaisin laittaa kaikenlaista...toisaalta remppa on vielä kesken, eikä tämän sekasotkun keskelle voi viritellä vielä oikein joulutunnelmia. Minun on vain ensin saatava kaikki remppajutut pois näkyviltä ja paikat sellaiseen kuosiin, kun ne tulevat lopulta olemaan. Vasta sen jälkeen voin täydellä teholla uppoutua joulunlaittoon. Kuitenkin niitä jouluisia juttuja on jo takaraivossa. Siispä pieniä irrallia asioita on koko ajan viritteillä - niiden lopullinen sijoitus on vielä arvoitus, mutta jouluksi ne paikkansa löytävät.
Uskon vakaasti niin!
Tässä yksi juttu, joka tuo minulle joulua...




Valkoisen joulukaktuksen ostin kauppareissulla ja upotin sen lasimaljaan odottamaan tulevaa. Ainakin nuppuja on paljon, joten toiveet tulevasta kukkaloistosta ovat mielessä.
Toinen  juttu on adventtikynttilät, jotka ostin myös ihan muun kauppareissun kylkiäisenä.




Tiimarissa olivat kynttilät -50% alessa, joten siitä se ajatus sitten lähti. Kieputin ympärille punaharmaata nauhaa ja liimasin puiset numerosydämet nauhan päihin. Koko komeus vielä tarjottimelle. Mutta siltikin jotain tästä puuttui!? Siitäpäs muistin Mummon Pajukorin Tutan askarrelleen tulitikkuaskeja. No niitähän olen minäkin viime jouluksi tehnyt, joten ei kun penkomaan askartelutarvikkeita...ja tällaiset kaksi askia sain aikaiseksi.



Eiköhän tällaisesta askista ole sitten mukavanpi sytytellä adventtikynttilöitä. Tällaisen askin hyväksyn myös takan reunukselle näkösälle, eikä sitä tarvitse piilottaa laatikon kätköihin jokaisen käyttökerran jälkeen.

Niiden kauppareissujen tarkoituksena, jolta yllä olevat ostokseni tein, oli ostaa vanulevyä. Sen saanti oli nyt tiukassa. Perjantaina sitä ensi kerran etsin, tiistaina sitä vasta sain. Nyt siis kuitenkin on kaikki hyvin, ja ko. projekti on viimeistelyä vaille valmis. Vielä yksi heräteostos kyseisiltä reissuilta jäi mukaani.





Ostin 4 €:n pussin kangaspaloja. Palat olivat valmiiksi pakattu suljettuun pussiin, joten kotona sitten levittelin ja lajittelin ostokseni. Olen tyytyväinen, kyllä näistä tuon hinnan edestä saa jotain tehtyä. Itse asiassa yksi harmaa palanen on jo jalostettu rusetiksi, jonka kiinnitin eteisen oveen - siihen, mihin ripustin ne virkatut tähdet. Ovi on saanut myös muuta "täytettä", mutta esittelen sen lopullisen lookin sitten kun löydän vielä siihen sopivan paristokäyttöisen jouluvalon pisteeksi i:n päälle.

Ja nyt taas listojen maalaukseen...

Tao

2 kommenttia:

  1. Valloittava auringonlasku ja ihanat jouluaskartelut :) nyt niitä pitää väkertää oikein olan takaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelujutut ovat niin koukuttavia, että niiden parissa aika kuluu huomaamatta - jos vain olisi aikaa paneutua niihin :)

      Poista